Tämä kuvakokoelma, kertoo kaiken.

Tämä kuvakokoelma, kertoo kaiken.

Palasin eilen kotiin Rukalta, ja juuri äsken Kerttulin vanhainkodista. Olimme siellä Luostarivuoren 9c luokan, sekä Yle:n Lupa Välittää ohjelman kuvaajien kanssa, tavoitteenamme vain viettää vanhusten kanssa mukava päivä. Päivän suunnitelmamme oli järjestää vanhuksille “viisi ottelu”, jakautumalla viiteen eri ryhmään.

Aluksi kuitenkin, oli vuorossa tanssit! Haimme jokaisen oppilaan kanssa yhden vanhuksen pariksemme tanssimaan. Vanhukset, jotka eivät voineet kävellä ilman rollaattoria, saivat riittävästi tukea tanssipareistansa. Suurin osa kuitenkin, joutui istumaan pyörätuolissa ja tanssitimme heitä työntelemällä hiljalleen eteenpäin, musiikin tahdissa.

Minä sain tanssittaa tätä kaunokaista :)

Minä sain tanssittaa tätä kaunokaista 🙂

 

Myös oppilaat bongasivat parit itselleen!

Myös oppilaat bongasivat parit itselleen!

Sitten oli aika “viisi ottelun”. Jaoimme vanhukset viiteen ryhmään, ja kierrätimme heitä ryhmästä toiseen. Ryhmät olivat:

1. Löyhyttely; suuren “laskuvarjon”/lakanan löyhyttely piirin keskellä ilmassa.

2. Norsujalkapallo ringissä. Tämä sujui mahtavasti, pallon täysillä potkaiseminen oli jotain, josta vanhukset innostuivat kuin villit pikkupojat.

3. Keppijumppa. Vanhukset istuivat tuoleissaan, ja tekivät liikkeitä joihin pystyivät keskivartalolla, sekä käsillään.

4. Hernepussin heitto. Vanhukset istuivat tuolissaan, jonka edessä oli viisi eri koria peräkkäin, joihin heittää pussi herneitä. Pisteet kasvoivat etäisyyden myötä… 😉

5. Hyppynarun pyöritys. Vanhukset saivat pyörittää pitkää hyppynarua, jolla oppilaat hyppelivät.

Päivän päätteeksi vanhukset painuivat syömään ja levolle, mutta kiitokset, jotka heiltä sain, tuntuivat todella arvokkailta. Hehän todella innostuivat aktiviteeteistä. Laskettelu on todella hauskaa, minulle itselleni… mutta tänään pystyin tuomaan paljon iloa monen vanhuksen elämään, en edes viitsi alkaa arvuuttelemaan kumpi on arvokkaampaa. Tämä oli hyvä päivä!

Ihana Leidi, joka ehkä hieman rakastui minuun... :)

Ihana Leidi, joka ehkä hieman rakastui minuun… 🙂

P. S. Harmi ettei kuvia ollut enempää!

 

 

Comments

comments

Leave a Reply